Positiivinen psykologia Maaliskuun nettitreffeillä sukelletaan positiivisen psykologian maailmaan! Positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisen valmennuksen asiantuntija, sekä aktiivinen rusettilainen Satu Järvinen avaa meille psykologisen kukoistuksen saloja. Aika:...
Tule mukaan naistenpäivän jatkoille! Naistenpäivän jatkoilla säkenöidään yhdessä vammaisten naisten kesken ja juhlistetaan naiseutta sen kaikissa eri muodoissa! Liity seuraan verkossa lauantaina 9.3. klo 12–15 nauttimaan yhdessäolosta, Tease&Power -ryhmän...
Rusetin vuosikokouksessa 26.11.2023 hyväksyttiin yhdistyksen uudistuneet säännöt. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt uudistuneet säännöt 29.1.2024. Säännöt olivat vuosikokouksen käsittelyssä jo kevätkokouksessa, mutta kokous päätti palauttaa säännöt...
Kulunut vuosi on ollut Rusetille merkittävä. Rusetti sai Stealta kohdennetun A-avustuksen, jonka myötä pystyimme palkkaamaan kaksi työntekijää, Annin ja Jaanan pyörittämään Rusetin päivittäistä toimintaa. Veera-hankkeen päättyessä oli hienoa saada Anni jatkamaan...
Toimiston jouluterveiset Ihanaa joulun aikaa myös täältä toimistolta! Rusetin vuosi 2023 on ollut täynnä monenlaisia käänteitä, suuria uudistuksia ja ihania kohtaamisia rusettilaisten kanssa kasvotusten, verkossa ja tapahtumissa. Uusi vuosi siintää jo silmissämme ja...
Ehdokasesittelyt Rusetin puheenjohtajaksi ja hallituksen jäseneksi on julkaistu syyskokouksen tapahtumasivulla. Valinnat tehdään syyskokouksessa sunnuntaina 26.11.2023 klo 15.00–17.00. Kokousta ennen kahvi- ja teetarjoilu klo 14.30 alkaen. Kokous järjestetään...
Rusetti antoi kommenttinsa 17.11.2023 järjestöjen varjoraporttiin Grevion toiselle valvontakierrokselle. Järjestöjen varjoraportista vastasi Naisten Linja. Lue alta Rusetin kommentit: Järjestöjen varjoraportti Grevion toiselle valvontakierrokselle Taustatiedot...
Kutsu Rusetin syyskokoukseen 26.11.2023 on lähetetty jäsenille to 2.11.2023 Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys – Rusetti ry:n sääntöjen 6§:n mukainen syyskokous järjestetään hybridinä sunnuntaina 26.11.2023 klo 15.00–17.00. Kokousta ennen kahvi- ja...
Valitettavasti Rusetin seuraavat ilmoitetut nettitreffit, 28.9. ”Voiko onnellisuutta opetella?” ja 26.10. ”Puhutaan itsetunnosta!” joudutaan siirtämään eteenpäin pois syksyltä 2023. Täten nettitreffit torstailta 28.9. peruuntuvat, ja 26.10. nettitreffien aihe vaihtuu....
Helsingin Kameraseuran kuvaaja Jan Ekström on toteuttanut näyttelyn, jossa on kuvasarjoja eri traumoista ja sairauksista. Tähän näyttelyyn pääsi osaksi Anna-Stina Lindén omalla tarinallaan ”minun tarinani”. Olemme saaneet luvan kuvaajalta sekä...