YK:n yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista todetaan artiklassa 6, että vammaiset tytöt ja naiset kohtaavat moniperusteista syrjintää eri elämänalueilla. Syrjintä voi vaikuttaa esimerkiksi koulutuksen saamiseen, sosioekonomiseen asemaan, osallisuuteen ja perheen perustamiseen. Suomessa on tehty tutkimusta siitä, että vammaisten naisten haaveisiin äitiydestä suhtaudutaan äitiyshuollon palveluissa epäilevästi, eikä äitiyshuollosta useinkaan löydy tarpeeksi osaamista vammaisuuteen liittyviin kysymyksiin. Syrjinnän ehkäisemiseksi ja naiserityisiin kysymyksiin pureutumiseksi VEERA-hanke alkaa toteuttaa Vammaisyleissopimuksessa vaadittuja toimia.
Hankkeessa halutaan tuoda esille vammaisia äitejä ja äitiyshaaveita. VEERA kouluttaa vertaisäitejä, joiden tietotaitoa ja kokemusosaamista levitetään sekä tuoreille äideille äitiyden tueksi, että äitiyshuollon palvelujärjestelmään onnistuneiden palveluiden turvaamiseksi. VEERA kokoaa tietoa vammaisten naisten äitiydestä ja äitiyspalveluista. Hankkeessa toteutetaan äitiysopas vammaisille äideille sekä heidän kanssaan toimiville ammattilaisille.
VEERAssa keskitytään äitiys-teemaan erityisesti vuosien 2021 ja 2022 aikana. Vertaisäiti toiminta käynnistetään keväällä 2021 ja toiminta lanseeraataan kesällä-syksyllä 2021. Oppaan toteutus aloitetaan keväällä 2021 ja sen on tarkoitus valmistua keväällä 2022.
VEERAn vertaisäidit on julkaistu ja toiminta käynnistynyt. Tutustu toimintaan ja ota yhteyttä!
Tämä kysely on tarkoitettu AMMATTILAISILLE, jotka toimivat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhollossa, äitiyshuollossa, sairaalassa tai neuvolassa, joissa asiakkaana voi toimia vammainen/toimintarajoitteinen äiti ja äidiksi haluava. Kyselyn vastauksia hyödynnetään parhaillaan koostettavan äitiysoppaan toteuttamisessa. Vastausaikaa 31.12.2021 asti.
päivitetty 1.11.2021
Viimeisimmät artikkelit ja uutiset
SIVUVAUNU -opas julkaistu!
Olemme julkaisseet laatuaan ensimmäisen Sivuvaunu-oppaan, vammaisille äideille ja äitiydestä haaveileville sekä meidän parissamme toimiville ammattilaisille tueksi.
VEERA mukana NJF Congressissa!
VEERA osallistuu pohjoismaiseen kätilökongressiin 4.-6.5.2022 Helsingissä
Iltalehdessä haastattelu vertaisäidistä
Viikonlopun Iltalehdessä oli haastattelu ja artikkeli koskien vertaisäititoimintaa ja vammaisen äidin kokemuksia..
VEERA esillä Sosiaali- ja kuntatalous 9/2021 lehdessä
VEERA-hankkeesta ja vertaisäidestä on kirjoitettu Sosiaali- ja kuntatalouslehteen. Voit lukea artikkelin..
Vertaisäidit julkaistu
VEERAn kouluttamat vertaisäidit on nyt julkaistu. Toiminta käynnistyy hiljalleen ja virallinen lähtölaukaus toiminnalle tapahtuu syksyllä. Nyt jo voit tutustua vertaisäiteihin ja ottaa yhteyttä heihin.
Vammainen asiakas ja äitiys, KYSELY AMMATTILAISILLE
kysely on tarkoitettu AMMATTILAISILLE, jotka toimivat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhollossa, äitiyshuollossa, sairaalassa tai neuvolassa, joissa asiakkaana voi toimia vammainen/toimintarajoitteinen äiti ja äidiksi haluava. Kyselyn vastauksia hyödynnetään parhaillaan koostettavan äitiysoppaan toteuttamisessa.