Viime viikolla julkaisimme opinnäytetyön, jonka aiheena on vammaisten tyttöjen hyvinvointi ja osallisuus nykypäivän Suomessa. Selvitystyö paljastaa vammaisten tyttöjen toiseuden kokemuksen ja sen aiheuttaman yksinäisyyden tunteen. Opinnäytetyöhön haastateltiin kahdeksaa vammaista tyttöä, jotka olivat iältään 13–29-vuotiaita. Haastateltavat toivat esille useita ongelmakohtia liittyen palvelujärjestelmään ja yksilöllisiin tuen tarpeisiin, mikä rajoittaa heidän osallisuuttaan yhteiskunnassa. Tuloksista selvisi, että yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne olivat yleisiä kokemuksia heidän keskuudessaan.
Yksinäisyys kuvattiin eksistentiaalisena kokemuksena, joka kytkeytyi vammaan ja sen mukana tuomiin rajoitteisiin. Kokemuksista ilmeni myös, että muut eivät pysty ymmärtämään arkea, jossa tarvitsee apua lähes kaikissa päivittäisissä toimissa. Lisäksi nousi esille kokemukset ulkopuolisuuden tunteesta, kuten siitä ettei ole saman henkisiä ihmisiä ympärillä tai ei ole kenenkään prioriteetti. Myös keskustelun ulkopuolelle jääminen oli monelle tuttu ilmiö.
Yksinäisyydestä, joka kumpuaa toiseuden kokemuksesta, puhutaan aika vähän. Yksinäisyys on merkittävä mielenterveyden haasteita selittävä tekijä, minkä vuoksi yksinäisyyteen tulisi suhtautua vakavasti. Yksinäisyys ei tarkoita sitä, ettei ihmisiä olisi ympärillä. Yksinäisyyttä voi kokea myös silloin kun ihmisiä on ympärillä ja silloinkin kun ihmiset ovat rakkaita. Mutta se yksinäisyys, joka kumpuaa siitä, ettei toinen pysty kokemaan tai ymmärtämään sitä mitä itse tuntee tai mitä joutuu kokemaan, se on sisäistä ja syvää näkymätöntä kuilua luovaa.
Moni vähemmistöön kuuluva ihminen ei ole yksin ja vailla ihmissuhteita. Hänellä voi olla ystäviä, perhettä ja työyhteisö ympärillään, mutta silti syvä kokemus siitä, ettei tule täysin nähdyksi tai ymmärretyksi. Yksinäisyyden tunnetta ei siis aiheuta aina ihmissuhteiden puute. Joskus sen aiheuttaa kokemus siitä, että joutuu jatkuvasti kääntämään, selittämään tai peittämään osia itsestään tullakseen hyväksytyksi. Toiseus ei ole identiteetti vaan kokemus.
Kaksi ihmistä voi kuulua samaan ryhmään, mutta vain toinen heistä kokee voimakasta toiseuden tunnetta. Kokemus syntyy siitä, miten ympäristö suhtautuu ihmisten moninaisuuteen. Ymmärretyksi tulemisen puute voi kuormittaa, jos joutuu jatkuvasti selittämään kokemuksiaan, korjaamaan väärinkäsityksiä, opettamaan muita, perustelemaan olemassaoloaan. Ennen kaikkea ihminen kaipaa paikkaa, jossa hänen ei tarvitse selittää itseään. Toiseuden kokemus voi johtaa herkästi myös itsensä pienentämiseen, kokemuksista vaikenemiseen, oman identiteetin piilottamiseen, välttelemään tiettyjä aiheita ja mukautumaan enemmistön odotuksiin, jotta tulisi hyväksytyksi. Tämä voi kuitenkin johtaa itsensä hylkäämiseen. Kun ihminen kohtaa toistuvasti ymmärtämättömyyttä, hän alkaa helposti epäillä itseään.
Monesti yksinäisyyttä yritetään ratkaista lisäämällä sosiaalisten kontaktien määrää. Toiseudesta syntyvää yksinäisyyttä lievittää ennen kaikkea kokemus siitä, ettei itseä tarvitse selittää, puolustaa tai piilotella ja on hyväksytty omana itsenään. Kuuluminen ei tarkoita sitä, että kaikki ovat samanlaisia. Se tarkoittaa, että moninaisuus ei uhkaa ihmisten välistä yhteyttä.
Henna Pajutuuli
Sosionomiopiskelija
Juudi Valtonen
Sosionomiopiskelija
Opinnäytetyö on toteutettu Rusetti ry:lle 2025-2026.
